Sveitsissä sijaitseva ja sieltä käsin toimiva Formula Swiss (FS) valmistaa erilaisia hamppupohjaisia CBD-tuotteita. Yhtiö on ylpeä laadunvalvonnastaan ja julkisesta tiedottamisestaan.
Tarjolla on kokonainen joukko CBD-tuotteita sekä ihmisille että lemmikkieläimille. Formula Swiss -verkkosivustolla asiakkaat voivat lisäksi tutustua vaikuttavaan tieteellisen tutkimuksen tietokantaan.
Formula Swiss kiinnittää paljon huomiota julkiseen tiedottamiseen, jota monetkaan muut CBD-tuotteiden valmistajat eivät vielä huomioi. Koska Formula Swiss toimii Euroopasta käsin, koskevat sitä varsin erilaiset säädökset verrattuna esimerkiksi markkinoihin Yhdysvalloissa.
Vaikka eurooppalaisilta yrityksiltä edellytetään huomattavasti tarkempaa testausta, on yrityksillä enemmän vapautta keskustella terapeuttisista eduista.
Yhdysvalloissa FDA vaatii valmistajia varmistamaan, ettei minkäänlaisia terapeuttisia väitteitä esitetä myynnin edistämiseksi. Monissa Euroopan maissa CBD hyväksytään kuitenkin terapeuttiseksi aineeksi, ja kuluttajat voivat saada lääketieteellisen marihuanan luvat CBD:n hankkimiseksi. Tällä tavalla yrityksillä on enemmän vapautta keskustella CBD:n terapeuttisesta arvosta.
Formula Swiss hyödyntää eurooppalaista näkökulmaa ja tarjoaa lukuisia blogipostauksia, informatiivisia oppaita ja tieteellisiä tutkimustuloksia kertoakseen asiakkailleen CBD:n käyttötavoista.
Tämän lisäksi yritys tarjoaa kattavan laadunvarmistusdokumentaation, johon kuuluvat muun muassa analyysien sertifikaatit (CoAs). Suurin osa tuotteista vastaa yrityksen manifestia ja kokonaisuudessaan yritys huokuu tietämystä ja laatua.
Formula Swiss -verkkosivustolla ei kerrota paljoakaan yrityksen taustoista, kuten esimerkiksi siitä, kuka sen omistaa tai kuka sitä johtaa. Yrityksen verkkosivustolla mainitaan kuitenkin, että se on perustettu Zugissa, Sveitsissä, ja että se on perheen omistama ja hallinnoima yritys.
Tämän lisäksi Formula Swiss on todella aktiivisessa roolissa Euroopan kannabisliikkeessä. Yritys on osa European Industrial Hemp Association -järjestöä (EIHA), joka on tehnyt töitä hampun ja hamppu-uutteiden lainsäädännön parissa Euroopan Unionissa jo lähes 19 vuoden ajan. EIHA:lla on keskeinen rooli käytäntöjen uudistamisessa, säätelyssä, kestävyydessä ja laadunvalvonnassa.
Paikallisella tasolla Formula Swiss kuuluu myös Swiss Medical Cannabis Associationin jäseniin. Kyseessä on organisaatio, joka taistelee kannabiksen täyden laillistamisen puolesta Sveitsissä kaikilla tasoilla.
Formula Swissin yhteistyökumppanit kielivät siitä, että yritys on mukana monessa muussakin kuin vain hamppupohjaisten tuotteiden myynnissä. Yritys on aktiivisesti mukana niin poliittisessa muutoksessa kuin julkisessa tiedottamisessa ja se uskoo vakaasti Euroopan kannabisliikkeen vaikuttamismahdollisuuksiin.
Swiss Medical Cannabis Associationin ja EIHA:n kanssa tehtävän yhteistyön perusteella Formula Swissin tavoitteena näyttää olevan kestävyys sekä käytäntöjen uudistaminen.
Nämä organisaatiot yhdistetään myös vahvasti sääntelyyn, kuten laadunvalvontaan ja asianmukaisiin valmistusprosesseihin. Se, että Formula Swiss on näiden yhdistysten jäsen, kertoo paljon yrityksen manifestista korkealaatuisten CBD-tuotteiden puolesta.
Formula Swiss vannoo ainesosiensa laadun nimeen. Yhtiö käyttää mahdollisuuksien mukaan 100 % luonnonmukaisia, luonnollisia ainesosia — myös tuotteiden ainesosaluettelon pikainen silmäily kertoo samaa.
Kaiken kaikkiaan Formula Swiss -manifestissa on kyse hampun laadusta, kestävyydestä ja integroinnista nykyaikaiseen poliittiseen ja taloudelliseen paradigmaan. Tämän tueksi Formula Swiss tarjoaa tietoa CBD:stä, sen lääketieteellisestä sovelluksesta sekä oikeudellisesta asemasta EU:ssa.
Formula Swiss ei mainitse sivustollaan erikseen hamppunsa alkuperää. Suurin osa maailman hampputuotannosta ennen vuoden 2018 Farm Billiä Yhdysvalloissa kasvatettiin kuitenkin Euroopassa. Tämän tiedon pohjalta voidaankin olettaa, että Formula Swiss saa hamppunsa todennäköisesti Euroopan maista.
Tämän lisäksi Sveitsin Formula toteaa, ettei se salli hamppujen GMO-kantojen käyttöä tuotteiden valmistuksessa, eikä lannoitteiden tai torjunta-aineiden käyttöä. Yhtiö tekee hankintansa strategisilta kumppaneiltaan Sveitsistä, Norjasta ja eräistä EU-maista. FS varmistaa, etä myös muiden ainesosien toimittajat jakavat saman vision kestävyydestä ja luonnonsuojelusta.
Formula Swiss tarjoaa huolellisesti laaditun tuotevalikoiman, joka ei ole kuitenkaan turhan ylenpalttinen. Se sisältää suun kautta nautittavia CBD-lisäravinteita, vapeöljyjä, paikallistuotteita, CBD-tuotteita lemmikkieläimille sekä valikoiman superfoodeja.
Numero |
Tuote |
CBD yhteensä |
Vahvuus |
Hinta / mg CBD |
Linkki |
1
|
|
300 u2013 2500 mg
|
30 u2013 250 mg/mL
|
u20ac 0.06 u2013 u20ac0.08
|
–
|
2
|
|
100 mg
|
3.33 mg/mL
|
$0.38
|
–
|
3
|
|
100 u2013 500 mg
|
10- 50 mg/mL
|
$0.09 u2013 $0.16
|
–
|
4
|
|
100 u2013 500 mg
|
10 u2013 50 mg/mL
|
u20ac0.08 u2013 u20ac0.20
|
–
|
1. CBD-öljyt
CBD-öljyt ovat markkinoiden perustuote. Formula Swiss tarjoaa yksinkertaisia ja selkeitä öljyjä ilman ylimääräisiä yrttilisiä, mutta kaikkein suurimmassa roolissa ovat CBD-uutteet. Nämä öljyt ovat loistoesimerkki laadukkaasta tuotteesta, josta on tarjolla riittävästi vaihtoehtoja eri mieltymyksiin ja CBD-tarpeisiin.
Formula Swiss tarjoaa kolmenlaisia CBD-öljyjä:
- CBD-öljy oliiviöljyssä
- CBD-öljy hampunsiemenöljyssä
- CBD-öljy MCT-öljyssä
Formula Swiss tarjoaa MTC-öljyjä myös mansikan-, vanijan- ja appelsiininmakuisina. Kaikki vaihtoehdot ovat tarjolla vahvuuksilla välillä 300 mg (per pullo) ja 2500 mg (per pullo).
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä (mg) | Hinta per pullo | mL yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-öljy oliiviöljyssä —300 mg |
300 mg
| 25,00 € |
10 mL
| 30 mg/mL | 0,08 € |
| CBD-öljy oliiviöljyssä —500 mg |
500 mg
| 35,00 € |
10 mL
| 50 mg/mL | 0,07 € |
| CBD-öljy oliiviöljyssä — 1000 mg |
1000 mg
| 59,00 € |
10 mL
| 100 mg/mL | 0,06 € |
| CBD-öljy oliiviöljyssä— 1500 mg |
1500 mg
| 99,00 € |
10 mL
| 150 mg/mL | 0,07 € |
| CBD-öljy oliiviöljyssä — 2000 mg |
2000 mg
| 129,00 € |
10 mL
| 200 mg/mL | 0,06 € |
| CBD-öljy oliiviöljyssä — 2500 mg |
2500 mg
| 149,00 € |
10 mL
| 250 mg/mL | 0,06 € |
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä (mg) | Hinta per pullo | mL yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä —300 mg |
300 mg
| 25,00 € |
10 mL
| 30 mg/mL | 0,08 € |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä —500 mg |
500 mg
| 35,00 € |
10 mL
| 50 mg/mL | 0,07 € |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä —1000 mg |
1000 mg
| 59,00 € |
10 mL
| 100 mg/mL | 0,06 € |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä —1500 mg |
1500 mg
| 99,00 € |
10 mL
| 150 mg/mL | 0,07 € |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä —2000 mg |
2000 mg
| 129,00 € |
10 mL
| 200 mg/mL | 0,06 € |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä —2500 mg |
2500 mg
| 149,00 € |
10 mL
| 250 mg/mL | 0,06 € |
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä (mg) | Hinta per pullo | mL yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-öljy MCT-öljyssä — 300 mg |
300 mg
| 25,00 € |
10 mL
|
30 mg/mL
| € 0.08 |
| CBD-öljy MCT-öljyssä — 500 mg |
500 mg
| 35,00 € |
10 mL
| 50 mg/mL | 0,07 € |
| CBD-öljy MCT-öljyssä — 1000 mg |
1000 mg
| 59,00 € |
10 mL
| 100 mg/mL | 0,06 € |
| CBD-öljy MCT-öljyssä — 1500 mg |
1500 mg
| 99,00 € |
10 mL
| 150 mg/mL | 0,07 € |
| CBD-öljy MCT-öljyssä — 2000 mg |
2000 mg
| 129,00 € |
10 mL
| 200 mg/mL | 0,06 € |
| CBD-öljy MCT-öljyssä — 2500 mg |
2500 mg
| 149,00 € |
10 mL
| 250 mg/mL | 0,06 € |
2. Paikalliset CBD-tuotteet
Tämä ihovoide on valmistettu Euroopassa hyväksytystä täyden spektrin hamppu-uutteesta (sisältää alle 0,2 % THC:tä) ja se on suunniteltu kosteuttamaan ja suojaamaan ihoa.
Tuote soveltuu erinomaisesti päivittäin käytettäväksi kosteusvoiteeksi jaloille ja käsille. CBD ehkäisee tulehdusta tehokkaasti, joka tekee siitä ihanteellisen valinnan kuivalle, ärtyneelle tai aknesta kärsivälle iholle.
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä | Hinta per purkki | Määrä yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-ihovoide — 100 mg | 100 mg | 34,95 € | 30 mL | 3,33 mg/mL | 0,35 € |
Swiss Formulan lämpövoiteessa yhdistyvät täyden spektrin CBD sekä eteeriset öljyt, tärpätti mukaan lukien. Tämä eteeristen öljyjen sekoitus antaa tuotteelle lempeän lämpötehon, joka auttaa rauhoittamaan kipeitä ja tulehtuneita lihaksia. Voide on suunniteltu lievittämään kipua ja parantamaan verenkiertoa niissä kehon osissa, joissa se on tarpeen.
Tämä on erinomainen tuote käytettäväksi esimerkiksi kuntosalilla harjoittelun jälkeen tai säilytettäväksi lääkekaapissa kipeiden, kireiden tai vaurioituneiden lihasten varalta.
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä | Hinta per purkki | Määrä yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-lämpövoide — 100 mg | 100 mg | 34,95 € | 30 mL | 3,33 mg/mL | 0,35 € |
Formula Swiss on kehittänyt voiteita erilaisiin tarkoituksiin. Näitä ovat esimerkiksi tatuointivoide, voide herkälle iholle, hedelmäinen voide sekä lämpövoide. Nämä paikallishoitoon tarkoitetut CBD-tuotteet pitävät sisällään täyden spektrin CBD:tä ja niissä on ihoa ravitsevia pohja-aineita, kuten kookosöljyä, sheavoita ja kookosvoita. Tarjolla on myös vegaaninen vaihtoehto.
Mikäli CBD-rasvat ja voiteet ovat sinulle uusi tuttavuus, tarjoaa Formula Swiss käteviä 2 mL testipakkauksia, joita voit kokeilla ennen täyden pakkauksen ostamista. Nämä pienet pakkaukset kulkevat näppärästi mukana ja maksavat alle 4 €.
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä | Hinta per purkki | Määrä yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-voide Chocolate — 90 mg |
90 mg
| 34,95 € |
30 mL
| 3 mg/mL | 0,39 € |
| CBD-voide Chocolate — 7.5 mg | 7,5 mg | 3,95 € |
2 mL
| 3,75 mg/mL | 0,53 € |
| CBD-voide Calm — 90 mg |
90 mg
| 34,95 € |
30 mL
|
3 mg/mL
| 0,35 € |
| CBD-voide Calm — 7.5 mg | 7,5 mg | 3,95 € |
2 mL
| 3,75 mg/mL | 0,53 € |
| CBD-voide Fruit — 90 mg |
90 mg
| 34,95 € |
30 mL
|
3 mg/mL
| 0,35 € |
| CBD-voide Fruit — 7.5 mg | 7,5 mg | 3,95 € |
2 mL
| 3,75 mg/mL | 0,53 € |
| CBD-voide Natural — 90 mg |
90 mg
| 34,95 € |
30 mL
|
3 mg/mL
| 0,35 € |
| CBD-voide Natural — 7.5 mg | 7,5 mg | 3,95 € |
2 mL
| 3,75 mg/mL | 0,53 € |
| CBD-voide Sensitive — 90 mg |
90 mg
| 34,95 € |
30 mL
|
3 mg/mL
| 0,35 € |
| CBD-voide Sensitive — 7.5 mg | 7,5 mg | 3,95 € |
2 mL
| 3,75 mg/mL | 0,53 € |
| CBD-voide Tattoo — 90 mg |
90 mg
| 34,95 € |
30 mL
|
3 mg/mL
| 0,35 € |
| CBD-voide Tattoo — 7.5 mg | 7,5 mg | 3,95 € |
2 mL
| 3,75 mg/mL | 0,53 € |
| CBD-voide Vegan — 90 mg |
90 mg
| 34,95 € |
30 mL
|
3 mg/mL
| 0,35 € |
| CBD-voide Vegan — 7.5 mg | 7,5 mg | 3,95 € |
2 mL
| 3,75 mg/mL | 0,53 € |
3. CBD-vapeöljyt
Formula Swissin valikoimassa on CBD-vapeöljyjä eri makuisina. Vapeöljyt ovat vegaanisia, THC-vapaita ja nikotiinittomia, eikä niissä ole muita lisäaineita, tervaa tai pehmentäviä aineita. Kuten monet CBD-vapeöljyt, myös näissä on kasvisglyseriini- ja propyleeniglykolipohja.
Vapeöljyjä on saatavilla seuraavina makuvaihtoehtoina:
- Klassinen (luonnollinen)
- Mentoli
- Jääminttu
- Appelsiini
- Sitruuna
- Mango
- Makea mansikka
- Vadelma
- Mustikka
Kaikki maut ovat saatavilla 300 mg:n pitoisuudella, vaikka klassista makua voidaan ostaa myös 100 ja 500 mg:n pitoisuuksilla.
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä | Hinta per purkki | Määrä yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-vapeöljy — 100 mg |
100 mg
| 14,95 € |
10 mL
|
10 mg/mL
| 0,14 € |
| CBD-vapeöljy — 300 mg |
300 mg
| 29,95 € |
10 mL
|
30 mg/mL
| 0,10 € |
| CBD-vapeöljy — 500 mg |
500 mg
| 39,95 € |
10 mL
|
50 mg/mL
| 0,08 € |
4. CBD-öljyt lemmikeille
Formula Swissin lemmikkieläimille suunnattujen CBD-öljyjen tuotevalikoima on pieni ja sisältää vain kaksi vahvuutta ja kahdentyyppisiä kantoöljyjä. Nämä öljyt on hoitamaan lemmikkieläinten ahdistusta ja kroonisia tiloja. FS:n verkkosivustolta löytyy linkkejä artikkeleihin, jotka koskevat lemmikkieläinten CBD:n käyttöä sekä CBD:n turvallista käsittelyä.
Pienemmät pitoisuudet auttavat lemmikkieläinten omistajia antamaan lemmikeille oikeita annoskokoja ilman yliannostuksen vaaraa. Nämä öljyt ovat käytännössä samoja kuin ihmisille tarkoitetut CBD-öljyt, mutta korkeimmat pitoisuusvaihtoehdot on karsittu pois.
Tuotekuva | Tuotteen nimi | CBD:tä yhteensä | Hinta per pullo | Määrä yhteensä | CBD:tä per mL | Hinta per mg CBD:tä |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä — 300 mg |
300 mg
| 29,00 € |
10 mL
| 30 mg/mL | 0,10 € |
| CBD-öljy hampunsiemenöljyssä — 500 mg |
500 mg
| 39,00 € |
10 mL
| 50 mg/mL | 0,08 € |
| CBD-öljy oliiviöljyssä — 300 mg |
300 mg
| 29,00 € |
10 mL
| 30 mg/mL | 0,10 € |
| CBD-öljy oliiviöljyssä — 500 mg |
500 mg
| 39,00 € |
10 mL
| 50 mg/mL | 0,08 € |
5. Superfoodit, ihonhoito ja terveysvaikutteiset ravintoaineet
Formula Swissin tarjonta sisältää valikoiman superfoodeja ja terveysvaikutteisia ravintoaineita. Näitä ovat esimerkiksi spirulina, vehnänoras, hamppuproteiinijauhe, guaranajauhe ja klorellajauhe. Nämä tuotteet eivät sisällä CBD:tä, joten emme esittele tässä erikseen näiden tuotteiden hintoja tai vahvuuksia.
1. Kestävyys
Yksi Formula Swissin ehdottomasti vaikuttavimmista ominaisuuksista on se, kuinka paljon huomiota se kiinnittää kestävyyteen ja laatuun.
Formula Swissin toiminnassa keskeisessä roolissa ovat laadukkaat tuotteet, jotka valmistetaan ympäristöasiat huomioiden. Tämän vahvistaa yrityksen verkkosivusto sekä yrityksen yhteistyö eurooppalaisten hamppujärjestöjen kanssa.
2. Tiedottaminen
Toinen asia, josta Formula Swiss suoriutuu erityisen hyvin, on CBD:stä tiedottaminen ihmisille. Yrityksen verkkosivusto sisältää runsaasti tietoa tieteellisistä tutkimustuloksista sekä oppaita CBD:stä ja sen käyttötavoista.
On selvää, ettei Formula Swiss ole kiinnostunut pelkästään rahan ansaitsemisesta, vaan se pyrkii yritystoimintansa kautta myös muuttamaan CBD-alaa.
Missä yrityksellä on parannettavaa?
Ainoa Formula Swissiin liittyvä seikka, josta kaikki asiakkaat eivät välttämättä pidä, on sen hintapiste.
Vaikka Formula Swiss -tuotteet eivät ole järjettömän kalliita, eivät ne toisaalta ole halpojakaan. Formula Swiss perustelee kuitenkin hintapisteensä hyvin. FS ei tee vain laadukkaita tuotteita — se käyttää lisäksi myös kestäviä pakkauksia, tekee töitä käytäntöjen uudistamisen eteen sekä testaa tarkasti hamppunäytteitään ja CBD-tuotteitaan.
Vaikka joidenkin mielestä hinnoissa voisi olla parantamisen varaa, uskomme niiden olevan hyvin perusteltuja. Kyseessä on rahoille saatavasta vastineesta. Asiakas ei maksa ainoastaan pullossa olevasta tuotteesta, vaan samalla koko yrityksen manifestista.
Turvallisuus & kolmannen osapuolen testaus
Formula Swiss tarjoaa kolmannen osapuolen testausta kaikissa tuote-erissään, ja nämä tiedot löytyvät helposti yrityksen “Test Results” -sivulta. Sieltä löytyvät sekä Formula Swissin itse suorittamien testien tulokset että kolmansien osapuolten saamat testitulokset.
Formula Swiss toimii yhteistyössä seuraavien tahojen kanssa: ProVerde Laboratories (Yhdysvallat), E&H Services (Tsekki), CBDTest.ch (Sveitsi) ja Alplant (Sveitsi). Lisäksi Formula Swiss pakkaa kaikki tuotteensa ympäristöystävällisiin pakkauksiin. CBD-öljyjä säilytetään ruskeissa lasipulloissa, ja laatikot leimaa Forest Stewardship Council, joka on maailman metsien vastuullista hoitoa ajava kansainvälinen järjestö.
Formula Swiss toimittaa tuotteita kaikkialle maailmassa, Yhdysvallat ja Australia mukaan lukien.
Tuotteet toimitetaan neutraaleissa paketeissa ilman merkintöjä. Formula Swiss ei kuitenkaan ota vastuuta tulliin jäävistä paketeista. On kuluttajan omalla vastuulla varmistua siitä, että hänen maansa lait sallivat CBD:n.
Toimituskulut lasketaan ostotapahtuman yhteydessä. Yhden CBD-öljypullon toimittaminen esimerkiksi Australiaan maksaa 9,50 € ja sama tuote Yhdysvaltoihin toimitettuna kustantaa saman verran. Formula Swiss käyttää UPS Express -lähetyspalvelua.
Jos asiakas haluaa palauttaa tuotteen, on se palautettava avaamattomassa ja suljetussa pakkauksessa käyttämättömänä ja vahingoittumattomana 14 päivän kuluessa paketin vastaanottamisesta palautusta vastaan.
Mikäli tuote on vahingoittunut, on se palautettava Formula Swissille tutkittavaksi. Tässä tapauksessa Formula Swiss lähettää tilalle korvaavan tuotteen.
Yhteenveto: Ei pelkästään loistotuote, vaan myös loistoyritys
Formula Swiss valmistaa korkealaatuisia CBD-tuotteita, mutta se tekee paljon muutakin. Sen uurastus säädösten uudistamisen, CBD-tuotteiden sääntelyn ja ympäristön kestävyyden parissa vakuuttaa asiakkaat siitä, että Formula Swissiin sijoittaminen kannattaa. FS välittää aidosti toiminnastaan, eikä vain siitä, mitä se laittaa pulloihinsa.
Vaikka tuotemerkki onkin kalliinpuoleinen, ovat sen tuotteet todella laadukkaita, ja asiakkaille tarjotaan kaikki tarvittava tieto laadun takaamiseksi. Kaiken kaikkiaan Formula Swiss on luotettava yritys, jonka takana on helppo seistä.
Formula Swiss